ja mä haluan,

et sä tunnet nahoissas sen.

Mä haluan sun huutavan armoa

ja rukoilevan pelastusta.

Sä saatana iskit puukon mun selkään,

mut älä pelkää...

Ilman kostoani sä et selviä.

Mä revin ja raastan sua,

lopulta mä tuhoan sut.

Ja sä toivot jo olevas kuollut.

Mä upotan hampaani sun lihaan

ja sä huudat tuskasta,

mutta kukaan ei kuule,

kukaan ei auta.

Sun tuska lisää nautintoa,

sun huudot yön pimeydessä.

Mä nään sun silmistä pelon,

ymmärrätkö nyt tuskani,

jonka mulle aiheutit?

Mutta mä en jätä sua kärsimään,

sä et ansaitse enää elää.

Mä kidutan ja kidutan lisää.

Sä huudat ja mä nautin,

sun tuskasta nautin.

Mun kynteni sun selässä,

hampaani sun kaulalla.

Sä verta valuen armoa anelet

ja mä lopetan sun kivut.

Sä makaat elottomana edessäni

ja mä hymyilen.

Sain kostoni...

mutta vaikka kuinka yritän,

en sua koskettaa voi.

Olet sydämessäni aina,

suljen silmäni ja olen luonasi.

Tunnen rakkauden ja lämmön sisimmässäni.

Olen sinun.

Sairaalassa annettin vaihtoehdot:

1. Lisää sairaslomaa

2. Omalla vastuulla töihin ja riski halvaannuttaa

jalat

No pakkohan se oli se saikku ottaa, kun en millään

haluais viettää loppuelämääni pyörätuolissa ja sillä ei kuitenkaan

pääsis kauheen lujaa karkuun =)

No joo... Vähän huonoa huumoria, mut ei vaan jaksa.

Niin ja sitten...

Tulin sieltä sairaalasta, niin auto hajos keskelle liikenneympyrää!!

Ihana tunne, NOT!!

Ja kukaan ei voinu pysähtyä ja kysyä, että tarviinko apua.

Tyypillistä suomalaista "periaatetta"...

Odotan innolla, että mitähän muuta tässä kerkee vielä

tapahtua. Pinna on aikasta kireellä.

Elastisen keikka olis tänään...

Jos menis sinne vähän purkaa tätä kiukkuaan :)

Ei kyllä kuulu ihan lempiartisteihin, mutta

tietyssä mielentilassa sekin menee...

Ja lisää lunta!

Eikö jo riittäis???????

Eihän tuolla pääse kohta etiä päin, STANA.

Meen nukkumaan...

Vertani ja lihaani.

Täydensit minua.

Koskaan saanut en mahdollisuutta

rakastaa sinua enemmän.

Et luokseni voinut jäädä,

lähdit kanssa enkelten.

 Mukaasi otit palasen minua.

Sytytän kynttilän ja

kyyneleen vieritän,

muistollesi sun.

tunneista päiviksi,

päivistä elämäksi.

Yhtä tyhjää,

ilman tarkoitusta.

Hetkestä toiseen,

ilman päämäärää.

Onko tällä kaikella

tarkoitusta,

jatkanko tätä taivallusta

turhaan?

Yksin,

askel askeleelta,

mietin elämääni.

Tunteet poissa.

Yritän kasata mieleni,

silti en tunne mitään.

Olenko edes elossa?

ei muistoa eilisestä,

ei aavistusta huomisesta.

Suru pyyhkii mieltäni tyhjäksi.

Ei enää sanottavaa,

ei enää tehtävää,

kaikki lopussa.

Mieleni synkkä,

kukaan ei ymmärrä,

ymmärrä tätä tuskaa,

joka sisintäni kalvaa.

Kasaan muuriani korkeammaksi,

älkää tulko lähelleni.

Tämä on minun taakkani,

yksin on se kannettava.

Kukaan ei pysty auttamaan,

ei jakamaan suruani,

ei poistamaan painoa harteiltani.

Miksi edes yrittää,

kaikki on kuitenkin tuomittu

epäonnistumaan.

kyyneleitä poskilla,

tuskaa rinnassa.

Sielu janoaa rakkautta, 

kuitenkin yksin pimeydessä vaeltaa.

Luovuttaa ei saisi,

kohtalona ei voi olla yksinäisyys.

On muutettava elämän polkua,

löytää valoisampi tie,

parempaan huomiseen.

ilkeitä kanssaihmisilleen...

Eivätkö ihmiset mieti ollenkaan, että kuinka

siihen toiseen osapuoleen sattuu se kylmä välinpitämättömyys?

Kyllä mä ainakin haluan näyttää mun rakkaille, että

mä välitän heistä ja ajattelen heitä ja heidän parastaan.

Tekee niin helvetin pahaa sitten katsoa vierestä,

kun parasta ystävää kohdellaan huonommin kuin koiraa.

En tiedä mitä voisin tehdä ja se ottaa vielä enemmän päähän.